Tietoa meistä

Tietoa meistä

Koirarakkauteni syttyi jo varhain, sillä lapsuudenkodissani kasvatettiin australian- ja silkkiterrierejä. Haave omasta koirasta oli kuitenkin haudattava, kun puolisokseni valikoitui Harri, jolla on astman lisäksi koira-allergia. Vuodet vierivät, mutta unelma omasta lemmikistä eli sitkeästi. Kuultuamme ALD:ista päätimme testata, sopisiko rotu sittenkin meille. Monet siedättyvät ajan myötä omalle lemmikilleen, vaikka aluksi esiintyisikin oireita.

Australianlabradoodlemme ovat rikastuttaneet perheemme elämää monin tavoin. Ne toimivat lenkkikavereina, luottoystävinä, tempuntekijöinä, halipalloina, tassuterapeutteina ja lämpötyynyinä. Seurallisten koirien myötä olemme tutustuneet niiden lajitovereihin ja myös uusiin ihmisiin.

Koiramme ovat kaikessa mukana: arjessa ja juhlassa, maalla ja merellä. Asumme rauhallisella alueella Espoossa. Koirat saavat touhuta aidatulla pihallamme sekä purkaa energiaansa lähimetsien lenkkipoluilla ja agilityssä. Niillä on lupa nautiskella nojatuolissa ja nukkua sängyssä.

Kasvatustyön tavoitteena terve ja tasapainoinen ALD

Pyrimme kasvatustyössämme siihen, että australianlabradoodleistamme tulisi terveitä, ystävällisesti käyttäytyviä ja kaikin puolin tasapainoisia. Tätä päämäärää edistääksemme osallistumme alan koulutuksiin sekä seuraamme jatkuvasti koiran terveyttä ja jalostusta koskevaa tutkimusta. Noudatamme toiminnassamme kansainvälisen rotujärjestön WALA:n sääntöjä ja eettisiä periaatteita.

https://www.wala-labradoodles.org/code-of-ethics